Hääpäivän suunnittelu kuvausten näkökulmasta
Hääpäivä ei ole pelkkä aikataulu paperilla. Se on valmistautumista, siirtymiä, odottamista, kohtaamisia, ihmisten ohjaamista, pieniä yllätyksiä ja hetkiä, jotka menevät usein nopeammin ohi kuin etukäteen osaa kuvitella.
Hyvät hääkuvat syntyvät tietenkin valosta, hetkistä ja ihmisistä. Mutta ne syntyvät myös siitä, että päivässä on tilaa hengittää. Kun aikataulu on rakennettu järkevästi, tärkeät ihmiset ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja päivän kriittiset kohdat on mietitty etukäteen, teidän ei tarvitse käyttää hääpäivää säätämiseen. Voitte keskittyä siihen, mitä varten päivä on olemassa.
Olen kuvannut paljon erilaisia hääpäiviä: tiiviitä kaupunkihäitä, rentoja kesähäitä, ulkovihkimisiä, juhlia samassa paikassa, juhlia monessa lokaatiossa, isoja perhejuhlia ja pieniä intiimejä päiviä. Vuosien aikana olen huomannut, että samat kysymykset ja samat pienet riskikohdat toistuvat häistä toiseen.
Siksi kokosin tämän suunnitteluoppaan.
Tämä ei ole opas siihen, miten hääpäivästä tehdään täydellisen kontrolloitu. Päinvastoin. Tarkoitus on auttaa teitä rakentamaan päivä, jossa on tarpeeksi selkeä runko, jotta hetkille jää tilaa tapahtua luonnollisesti.
Vihkimisen suunnittelu
Vihkiminenkin kannattaa suunnitella etukäteen hyvin, jotta itse hääpäivänä sen kulusta ei tarvitse stressata. Tässä osiossa käyn läpi mitä vihkimisessä kannattaa ottaa huomioon.
Aamu ja valmistautuminen
Tässä oppaassa käyn läpi, miten hääaamun valmistautuminen kannattaa suunnitella niin, että päivä alkaa rennosti ja kuvauksellisesti hyvin.
Hääpäivän selviytymispakkaus
Hääpäivään liittyy paljon isoja asioita: vihkiminen, puvut, kukat, ruoka, juhlatila, aikataulu, ihmiset ja ohjelma. Mutta yllättävän usein päivän sujuvuuden ratkaisevat paljon pienemmät asiat.
Hääpäivän aikataulu
Hääpäivän aikataulu on yksi tärkeimmistä asioista koko päivän tunnelman kannalta. Ei siksi, että häiden pitäisi mennä minuutilleen suunnitelman mukaan, vaan siksi, että hyvä aikataulu antaa päivälle tilaa hengittää.